maanantai 1. tammikuuta 2018

Töölönlahti 2018

Töölönlahti 4.6.2018


Kyhmyjoutsenen poikaset ovat kuoriutuneet. Seitsemän taaperoa oli uimassa tänään 4.6.2018. Pesä oli lahden pohjoisosassa. 
Silkkiuikun selässä siipien suojassa oli ainakin yksi vapaamatkustaja. Myös nokikanalla on poikasia, ainakin yhdellä parilla oli viisi punapäistä  taaperoa. Sinisorsilla oli useita eri ikäisiä poikueita. Muutamilla valkoposkihanhilla oli poikasia. Puiston länsirannan nurmikko  on täynnä jo varttuneita räkättirastaitten poikasia. Myös mustarastas ruokki poikasiaan. Peipolla oli suussa vihreä pullea mato, jota ei aikonut itse nielaista. Sinitiainen pesi pöntössä, samoin kottarainen, jonka poikaset ovat jo lähteneet pesäpöntöstä. Haapanakoiraita on lahdella useita, naaraita ei näkynyt, ovatkohan hautomassa?
Harmaahaikara on kalastanut lahdella usein, jokunen päivä sitten näin jopa kaksi haikaraa yhtä aikaa. 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 31.5.2018

harmaahaikara kalastaa usein lahdella
kevään ensimmäiset valkoposkihanhen poikaset 31.5.
Töölönlahden lounaisnurkkaa. Taustalla Oopperatalo

 ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 25.5.2018 

sinisorsalla on 12 poikasta
komea valkoinen sorsa on viihtynyt lahdella pitkään

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 22.5.2018

räkättirastaan poikaset odottavat ruokaa
harmaahaikara kalastaa lounaisnurkassa
hevoskastanja kukkii
varpunen kylpee hiekassa

Lämpimät säät jatkuvat. Kottaraiset ruokkivat pesäpoikasiaan pöntössä. Räkättirastailla on useita poikueita länsirannalla. Neljä poikuetta näin. Osa niistä on jo lähtenyt pesästä. Harmaahaikara kalasti lounaisnurkassa. Silkkiuikkuja ja nokikanoja näin kumpiakin viisi. Valkoinen sinisorsa on lahdella edelleen. Varpunen kylpi hiekassa, niillä on vakiokuopat. Hevoskastanja kukkii. Hieno päivä tänäänkin.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 16.5.2018

Tuomi kukkii. Kyhmyjoutsen hautoo lahden pohjoisosassa ja harmaahaikara kalastaa lahdella.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 23.4.2018

Tässä Töölönlahden rehevässä kaakkoisnurkassa on monena vuonna pesinyt nokikana, silkkiuikku ja kyhmyjoutsen. Harmaahaikara kalastaa usein tässä ruovikon reunalla.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 21.4.2018

Lahdella näin mm 9 silkkiuikkua, 10 nokikanaa, kyhmyjoutsenia, valkoisen sinisorsan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Töölönlahti 13.4.2018 



Töölönlahden lounaisnurkkaa

västäräkki
https://youtu.be/wEA0xymK7ZI

silkkiuikku


-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Töölönlahti 2016
http://marjalintu.blogspot.fi/2016/05/toolonlahti-2016.html

Töölönlahti 2017

http://marjalintu.blogspot.fi/2017/03/toolonlahti-2017.html