tiistai 4. elokuuta 2020

Töölönlahti elokuu 2020

Töölönlahti 25.8.2020

varpusia Töölönlahden pusikoissa on paljon, 
mutta yhdelle kävi tänään huonosti.
Lokki sai varpusen kiinni.
Videossa varpunen sätkii julmetusti roikkuessaan lokin suussa.
Vesikäsittelyn jälkeen varpunen kuoli ja lokki nielaisi sen.
Kyhmyjoutsenten lentoharjoitukset eivät ole vielä alkaneet, mutta varmaankin syyskuun puolella opettelevat. Räyskä kalasti tänään lahdella. 
________________________________________
Töölönlahti 22.8.2020
                                                    kannusruoho ja punakoiso

Töölönlahden eteläosan kivistä tehty kohta rantaa ei ole sieltä kauneimmasta päästä, mutta jotain kaunista siinäkin kohdassa kivien välissä kasvaa, muutamia punakoisoja,  jokunen kannusruoho ja jotain muitakin kasveja. Näin kaunis näkymä osui kameraani, kuva ylinnä.
Kyhmyjoutsenperheen poikaset ovat nyt noin 3 kuukauden ikäisiä ja niillä alkavat lentoharjoitukset varmaankin lähiviikkoina. Lahdella on runsaasti nokikanoja, silkkiuikkuja, joitakin telkkiä, haapanoita, kanadanhanhia ja tietysti niitä jokaisen suomalaisen rakastamia ihania valkoposkihanhia, tosin vähän, koska poikasetkin osaavat jo lentää ja ovat lähteneet  pois ja liittyneet osaksi isoja parvia.  
_________________________________________
Töölönlahti 18.8.2020

                                         nokkosperhonen
                                            neitoperhonen
                                           amiraali
Tänäänkin oli kaunis aurinkoinen ja lämmin päivä ja perhosia oli liikkeellä: nokkosperhosia, neitoperhosia ja amiraali.
Töölönlahdelta häipyi toinen kyhmyjoutsenpari, joilla oli epäonnistunut pesintä. Munat munittiin ja haudottiin, vaan poikasia ei näkynyt. Lahdelle jäi toinen kyhmyjoutsenperhe, josta koiras aikaisemmin vietiin Korkeasaareen ja lopetettiin sairaana. Myös yksi seitsemästä' poikasesta on ilmeisesti edelleen Korkeasaaressa hoidossa ja yksinhuoltajanaaraalla on nyt kuusi poikasta huolehdittavana.
Tiklejä oli ruokailemassa ohdakkeissa pieni parvi, nuoria ja aikuisia.  
________________________________________
Töölönlahti 9.8.2020

Sepelhanhi oli ilmestynyt valkoposkihanhien seuraan Töölönlahdelle. 

Tässä se kävelee Finlandiatalon itäpuolen nurmikolla. 

sepelhanhi - Branta bernicla 

Brent Goose 

 

 Kun sepelhanhi lähti uimaan Töölönlahteen, niin valkoposkihanhet seurasivat sen perässä.

___________________________________________
Töölönlahti 4.8.2020
                                           rehevää kasvillisuutta länsirannalla lähellä Oopperataloa
                                                              varpuset penkillä
----------------------------------------------------------------------------
Töölönlahti 3.8.2020
vesi vaan roiskui, kun kanadanhanhi lähti karkuun kyhmyjoutsenta
kyhmyjoutsen haluaa häätää kanadanhanhen pois
varpunen ja ruusu Ruusuniemessä Töölönlahden länsirannalla
valkoposkihanhia Finlandiatalon pohjoispuolen kalliolla

Lokit ovat lahdelta vähentyneet. Kanadanhanhia oli tullut lisää. Tänään laskin niitä 25.
Lahdella pesineen kyhmyjoutsenperheen yksi poikanen on viety hoitoon. Nyt niitä on kuusi poikasta yhden emon huolehdittavana. Lahdelle oli ilmestynyt vieras kyhmyjoutsenperhe, jossa oli kolme poikasta. Ne oleskelivat lähinnä rautatiesillan luona.