keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Töölönlahti 31.10.2018



Lahdella on edelleen kyhmyjoutsenperhe, jossa on 7 poikasta ja ne kaikki lentävät jo tosi hyvin. Kanadanhanhia havaitsin 10. Valkoposkihanhista oli jäljellä ainoastaan yksi, joka on siipivikainen. Se oli yksi kolmen valkoposkihanhen seurueesta, mutta ne kaksi häipyivät vajaa viikko sitten ja tämä yksi jäi jäljelle. Haapanat ovat vähentyneet ja niitä on enää vain vähän. Silkkiuikkuja enkä nokikanoja ole enää nähnyt, nekin ovat ilmeisesti kaikki häipyneet. Tukkasotkia oli kolme ja isokoskeloita kaksi. Kalalokkeja oli vähintään 30.

Sää: Hämärä pilvinen päivä. Lunta ei ole yhtään ja satoikin hiukan vettä. Ensimmäisen kerran Helsingissä satoi lunta  29.10.2018 ja maa oli aivan valkoinen, mutta sitä ei Ilmatieteen laitos noteeraa siksi, koska lunta alkoi satamaan  aamun mittaushetken jälkeen ja lumi oli sulanut seuraavan aamun mittaushetkeä ennen.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Töölönlahti 26.10.2018


kyhmyjoutsenperhe lennossa
3 valkoposkihanhea on vielä lahdella 

Kyhmyjoutsenperhe lentää hyvin. Kuvassa koko perhe lennossa. Oli hienoa katsella, kun koko perhe kaarteli Töölönlahden yllä. Kolme valkoposkihanhea on vielä lahdella. Yhdellä niistä on oikeassa siivessä jotain vikaa. Havaitsin lahdella mm kolme nokikanaa, kaksi silkkiuikkua, 8 kanadanhanhea, 3 tavia, yhden naurulokin, valkoisen sinisorsan, kaksi tukkasotkaa.
Sää: Lunta ei ole vielä Helsingissä satanut eikä lahti ole jäätynyt yhtään. Lämpötila oli noin +3 astetta. Tuuli oli heikkoa.

sepelhanhia Helsingissä

musta hanhi Eiran rannassa 4.10.2018
Tämä sepelhanhi söi ruohoa Eiran rannassa useana päivänä. 
sepelhanhia Arabianrannassa 20.10.2018


kukkia lokakuussa 2018

puna-apila 20.10.2018
pelto-orvokki 22.10.2018
pietaryrtti 20.10.2018
valkopeippi 16.10.2018
voikukka 14.10.2018
keto-orvokki 21.10.2018
peltovillakko 24.10.2018
asteri 24.10.2018
harakankello 7.10.2018
kannusruoho 24.10.2018

kaikki kukat Helsingistä

lauantai 13. lokakuuta 2018

Töölönlahti 13.10.2018

kyhmyjoutsenperheen kaikki poikaset ja emot lentävät 
kaikki samassa kuvassa
kohta kaikki lehdet ovat puista tippuneet
näin keltainen on puisto
pikku-uikku
valkoposkihanhia uimassa

Päivän paras havainto oli tietysti nokikanoja laskiessani löytämäni pikku-uikku. Nokikanoja näin tänään 16 ja silkkiuikkuja neljä. Haapanoita on lahdella vielä yli 40.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Töölönlahti 8.10.2018

näin kaunis oli Töölönlahden länsiranta tänään 
nokikanoja laskin 15, osa on luultavasti jo lähtenyt
 puista on tippunut jo paljon lehtiä
kyhmyjoutsenen poikaset lentävät jo hyvin

ruska lokakuussa 2018

Pihlaja kuvattuna suoraan ylhäältä päin 7.10.2018 Helsingissä
Pikku-Huopalahti 11.10.2018
Töölönlahti 8.10.2018