sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Töölönlahti 30.9.2018

Töölönlahti 30.9.2018
Töölönlahti 29.9.2018
koiras uskaltaa ottaa kädestä leipää, naaras oli arempi
kyhmyjoutsenperheen 7 poikasta
valkoinen sinisorsa on ollut lahdella tammikuusta 2016 lähtien
nokikana
harmaasorsa
jouhisorsa 29.9.2018

Töölönlahden pohjoisosassa pesineen kyhmyjoutsenperheen seitsemän poikasen lentoharjoitukset sujuvat jo hyvin. Perheen koiras on kesympi ja se tulee syömään leipää kädestä, naaras on arempi ja se huvittelee ajamalla takaa hanhia. Valkoinen sinisorsakoiras on ollut lahdella jo tammikuusta 2016 lähtien. Näin sen ensi kerran 10.1.2016.
Lahdella on uinut syyskuussa runsaasti haapanoita ja joukossa on ollut kaksi punasotkaa, muutama harmaasorsa ja joitakin tukkasotkia. Vierailijoista olen syyskuussa nähnyt lapasorsan ja jouhisorsan kummankin yhden kerran.
Silkkiuikkuja on lahdella edelleen, tänään laskin niitä neljä. Nokikanoja laskin tänään 21. Luultavasti osa nokikanoista on jo lähtenyt muuttomatkalle. Suurimman määrän nokikanoja, 33 lintua  sain laskettua 20.9.2018.
Valkoposkihanhia liikkuu alueella keskimäärin noin 200 parvessa. Kanadanhanhia enimmillään syyskuussa 16.




kukkia syyskuussa 2018

keto-orvokki 23.9.2018 Helsinki
valkopeippi 23.9.2018 Helsinki
pelto-orvokki 14.9.2018 Helsinki, Meilahti
kannusruoho 8.9.2018 Helsinki


perjantai 21. syyskuuta 2018

jalohaikaroita Vanhankaupunginlahdella


Vanhankaupunginlahdella Helsingissä on viihtynyt syyskuussa useampi jalohaikara. Nämä linnut kuvasin 19.9.2018. Silloin näin niitä kolme yhtä aikaa. 

maanantai 10. syyskuuta 2018

Töölönlahti 10.9.2018

lintuja eteläosan hiekkarannalla lepäämässä
laskin 10.9.2018 nokikanoja 24 yksilöä.
selkälokkia laulattaa


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Töölönlahti 2.9.2018

Töölönlahden itärantaa ja kaakkoisnurkan ruovikkoa
valkoinen sinisorsa viihtyy lahdella
punakoisoa kasvaa vähän etelärannan kivikossa 

Kyhmyjoutsenen 7 poikasta ovat nyt kolmen kuukauden ikäisiä. Poikaset ovat lentokykyisiä 4-5 kuukauden ikäisinä, joten lentoharjoitukset varmaan alkavat pian. Niillä oli pesä pohjoisosassa lahtea. Valkoinen sinisorsa on viihtynyt jo kauan lahdella. Nokikanoja laskin  25 ja silkkiuikkuja 6. Haapanoita ja sinisorsia oli melko runsaasti ja joukossa yksi punasotkakoiras. Valkoposkihanhia oli tietysti ja kanadanhanhia laskin 15. Eteläosan rannassa kivien seassa kasvoi punakoisoa, kannusruohoa ja jokunen pietaryrtti.