lauantai 1. elokuuta 2015

kattohaikara pesi Suomessa

Kattohaikara pesi ensimmäistä kertaa Suomessa tänä vuonna 2015. Paikkakunta on Koski Tl, jossa olevan tekopesän haikarat kelpuuttivat. Koski Tl on 110 km Helsingistä luoteeseen linnuntietä Salon pohjoispuolella.  Poikasia oli alun perin kolme, mutta yksi niistä kuoli ihan pienenä. Poikaset saivat värirenkaat jalkoihinsa 28.7.2015. Sinisellä pohjalla valkoisin merkein FI 1 ja FI 2.
Media uutisoi näkyvästi rengastustapahtuman.
Elokuun lopussa tapahtui ikävä onnettomuus: Toinen kattohaikaran poikasista kuoli törmättyään sähkölinjoihin sunnuntaina 30.8.2015. Jäljelle jäi enää yksi poikanen. 
Syyskuun ensimmäisellä viikolla nettikameraa seuratessani pesällä oli välillä yksi haikara, mutta  usein se oli tyhjänä ja nettikamerakin sulkeutui 11.9.2015.
 
kattohaikarat pesällä 24.7.2015. 
ja kattohaikara katolla
 
Tämän videon kuvasin 24.7.2015
 
Tästä linkistä voi seurata livenä haikaroitten elämää