tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tallinna ja linnut

Tallinnan eläintarhassa on paljon lintuja. Suosikkejani ovat vesilinnut, joita tässä videopätkässä on paljon. Pelikaanit puuttuvat joukosta. Siellä on paljon vesialuetta ja ne saattoivat olla muualla tai sitten talvitiloissa. Video on kuvattu 9.3.2015.

http://youtu.be/_xVwz-lhtfY
Montako lintulajia tunnistat? 

Alueella on automaatti, josta voi ostaa 10 sentillä ruokaa vesilinnuille. Ne ovat pienen pähkinän kokoisia pikku palloja ja kelpaavat linnuille hyvin. En tiedä, mitä ne sisältävät, mutta ne ovat selvästikin herkkua linnuille. Havaijin hanhet ovat tulleet syömään kädestäni niitä pikku herkkupalloja.

Myös pöllöjä sieltä löytyy ja muita petolintuja. Muita eläimiä siellä on mm  krokotiili, norsut ja jääkarhut.
Tallinnan rantaa 9.3.2015


Tallinnan rannoilla olen usein kiikaroinut. Siellä riittää rantaa itään ja länteen pitkälle. Monta kivaa lajia olen sieltä Tallinnan rannoilta viime vuosina löytänyt: pikkutiiroja, jalohaikaran, liejukanan, ristisorsia ja paras oli viime syksynä löytämäni  kuningaskalastaja, joka oli paikassa, joka ei ollut mitenkään tyypillinen. Nämä linnut ovat Virossa hiukan tavallisempia kuin Suomessa, mutta silti on mahtava tunne, kun itse löytää jotain harvinaista. Pähkinänakkeleita olen usein nähnyt Tallinnan puistoissa. Siellä ne ovatkin melko tavallisia.

Kadriorgin puiston vesialtaassa on viime vuosina uinut kaksi mustajoutsenta, joiden tietysti oletan olevan lainassa Tallinnan eläintarhasta.


 
Parhain havainto Virossa oli vuonna 2007, kun löysin Haapsalussa Tagalahdella hotelli Promenaadin huoneeni terassilta vastapäisellä rannalla pitkäjalan, joka oli kolmas havainto siitä lajista maalle silloin. 

Marja Saarinen